Fiskars ja Tammisaari
Helsingistä länteen löytyy paljon kiinnostavia päiväretkikohteita. Hangon-lomallamme pysähdyimme meno- ja paluumatkalla parissa niistä.
Menomatkalla tsekkasimme Fiskarsin, jossa en itse ole aiemmin käynyt. Jo oli aikakin! Ruukin ympäristön ottaa helposti haltuun päivän aikana, ja vierailuun voi yhdistää oman maun mukaan historiaa, shoppailua ja ruumiin ravintoa. Kahviloita ja ravintoloita löytyy ainakin kesäaikaan ihan valittavaksi asti ja jos turistihintojen jälkeenkin lompakko painaa, voi sitä keventää ostamalla erilaisten käsityöläisten tuotteita - tai sakset. Me kävimme Fiskarsin museossa, joka on kylän raitista vähän syrjemmällä, mutta ehdottomasti käymisen väärti. Erityisesti lapsille löytyy paljon kivaa tutkittavaa, mutta aikuinenkin ilahtuu selkeästä näyttelystä, jossa on paljon katseltavaa.
Paluumatkalla poikkesimme Tammisaareen. Se on meille hyvinkin tuttu kesäkaupunki, mutta Raaseporin museossa en ole koskaan aiemmin käynyt, joten halusin tällä kertaa sinne. Se oli ehdottomasti visiitin arvoinen kohde: perusnäyttely on tietoa tupaten täynnä, kouluista ja koulunkäynnistä kertova näyttely on viihdyttävä ja alakerrasta löytyy tällä hetkellä Helene Schjerfbeckin taidenäyttely, joka on erinomaisesti toteutettu. Taulujen lisäksi näyttelyssä voi tutustua Schjerfbeckin elämään laajasti. Täällä kannattaa piipahtaa varsinkin, jos Ateneumin näyttely jäi näkemättä.
Tammisaaressakin on ihania kahviloita. Me suuntasimme tällä kertaa perinteikkään Wi-Boxin tehtaanmyymälä-konditoriaan, joka on keskustasta vähän Helsinkiin päin. Wi-Boxilla on kahvila myös keskustassa, mutta tuolla vähän kauempana on valtava valikoima, ja samalla vaivalla ostimme sekä lounaat (=kermaviineri) että tuliaiset kotiin.
Sisäpiirin vinkki: Kesäisin Tammisaaren parkkipaikat ovat kiven alla. Jos keskustasta ei paikkaa irtoa, kannattaa ajaa sen läpi sairaalan suuntaan. Esimerkiksi tenniskenttien vierestä löytyy usein vapaita paikkoja.
Kommentit
Lähetä kommentti