Staycation Eliel Saarisen hengessä

Esikoinen on tehnyt koko kesän tiukasti töitä eikä ole päässyt mukaan matkoilleni. Annoin hänelle 18-vuotispäivän kunniaksi hotelliloman Helsingissä. Jalomielisesti otimme myös 16-vuotiaan pikkusiskon mukaan.

Vähän vahingossa viikonlopun teemaksi valikoitui Eliel Saarinen. Perjantaina teinin työpäivän päätteeksi ajelimme Hvitträskiin. Olen asunut melkein kymmenen vuoden ajan vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä tästä Kirkkonummella sijaitsevasta Eliel Saarisen ateljee-taiteilijakodista. Oikein hävettää myöntää, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin siellä sisällä (pihassa olen käynyt joskus aiemmin, tai siis parkkipaikalla). Järven rannassa oleva huvila on uskomaton nähtävyys sekä sisältä että ulkoa. Kansallisromanttinen arkkitehtuuri on silmäkarkkia minun makuuni! Seuraavalla kerralla saatan lähteä matkaan polkupyörällä ja pakata mukaan piknik-eväät ja uimapuvun, koska järvi houkutteli uimaan ja puutarha istahtamaan penkille ihastelemaan.

 

Lauantaina alkoi varsinainen hotellilomamme. Jo aiemmassa bloggauksessa vihjailin, että Scandic Garnd Centralissa kannattaa käydä terassilla. Kyllä siellä kannattaa myös yöpyä! Rautatieaseman siivessä sijaitsevan hotellin arkkitehtuuri on tietenkin Eliel Saarisen käsialaa, ja hotellissa on kunnioitettu rakennuksen alkuperäistä henkeä. Ravintoloiden ja huoneiden sisustus on moderni, mutta istuu kivasti jugendin henkeen. Ja kaikkialla on niiiiiin kaunista!

Varasin meille superior-huoneen, johon pystyy majoittumaan jopa neljä aikuista. Kolmelle naiselle se oli tilava ja mukava. Ja kaunis ja ylellinen ja ihana. Eikä hinta tosiaankaan huimannut päätä: huone maksoi 188 euroa, mikä oli mielestäni varsin kohtuullinen hinta tästä elämyksestä. (Varsinkin kun Hangon hinnat ovat vielä tuoreessa muistissa.)

 

Niiiiin kaunista! Ja huoneesta löytyy mielenkiintoista luettavaa, jos on tekemisen puute.

Me vietimme Helsinki-lomamme ensimmäisen päivän syöden ja baladeeraten. Suhasimme Fredalla eri second hand -liikkeiden välillä ja ostosreissun päätteeksi istahdimme syömään Kampin Factoryyn. Lyhyt mutta monipuolinen ruokalista on kohtuuhintainen, tunnelma rento ja palvelu aivan loistavaa. Tarjoilija tsekkasi vasta täysi-ikäistyneeltä paperit ja onnitteli useaan otteeseen lämpimästi syntymäpäivän johdosta. Kun olimme jo maksaneet, saimme pöytään vielä yllätyksenä synttärikakun eli suklaakakkuannoksen.

 

Mansikkamargaritat maistuivat helteellä. (Vihreäpillinen on alkoholiton, jos joku siellä nyt miettii.)

Vielä myöhemminkin illalla kävelimme hetken verran keskustassa, mutta sitten asetuimme staycationin viettoon. Siis kääriydyimme kylpytakkeihin, asettelimme kasvonaamiot paikalleen, avasimme karkkipussit ja yhdistimme puhelimen huoneen televisioon elokuvan katselua varten. Erityiskiitos täytyy antaa myös tekniikan toimivuudesta: oman laitteen sai helposti yhdistettyä ruutuun ääntä ja/tai kuvaa varten.

 

Huoneen ikkunassa pystyy kuvaamaan eleganttia IG-kontenttia. Vaikka ollaan ihan keskustassa ja maisema on urbaani, on huone hiljainen.

Sunnuntaina nukuimme pitkään ja menimme viimeiselle aamiaisvuorolle. Ruoka oli hyvää, mutta juoksimme kilpaa tarjoilijoiden kanssa, jotka siivosivat buffetia jo pois. Tämä olikin koko hotellivierailun ainoa ikävä puoli, ja sisäinen Karenini avautui aiheesta uloskirjautumisen yhteydessä. Saimme pitää huoneen klo 12 asti, mikä oli oikein hyvä aika. Jätimme laukut matkatavarahuoneeseen ja suuntasimme taas kesä-Helsinkiin.

 

Viimekertaisesta vahingosta viisastuneena otin tällä kertaa kuvan katetusta terassista, jolla söimme aamiaisemme.

Olin varannut lauttaliput Vallisaareen katsomaan Helsinki Biennaalia. Tätä retkeä suosittelen varsinkin turisteille, joille Helsinki ei ole kovin tuttu. Samalla saa kokemuksen merestä ja Helsingin saarista, kunnon historiapläjäyksen ja laajan kattauksen nykytaidetta. Ja taas tunnustan: en ollut aiemmin käynyt Vallisaaressa, joten olin aivan myyty tästä historia- ja luontokohteesta. Toki Biennaalikin oli kiinnostava, mutta voisin tehdä Vallisaareen retken ihan vain saaren vuoksi.

 

Jep, mekin kävelimme suoliston läpi. Oikeasti intoilin eniten ympäristötaiteesta, joka yhdistyi hulppeisiin maisemiin, mutta näemmä en ottanut siitä juurikaan kuvia.

Vallisaaressa olisi voinut kävellä tuntikausia, mutta päivänsankari oli keksinyt, että haluaa elokuviin ja lupasi tarjota leffan (kun on päässyt töissä rikastumaan). Päätimme iltapäivän Kinopalatsissa katsoen Lupaava nuori nainen -elokuvan. Olin etukäteen, että mjääh, mutta jälkeenpäin sanon, että kannattaa katsoa, jos on feministi, tykkää mustasta huumorista ja on esteettistä silmää lähivuosikymmenten pastellisille tyyleille. Lyhyesti sanottuna ihan hiton hyvä.