Syyslomalle Lappiin
Viime vuonna näihin aikoihin mielessäni heräsi halu toteuttaa pitkäaikainen haave, nimittäin matka Lappiin lapsuuteni maisemiin. Olen asunut Pelkosenniemellä 2-vuotiaasta melkein 8-vuotiaaksi ja käynyt siellä edellisen kerran 10-vuotiaana. Halusin nähdä tutut paikat aikuisen silmin ja näyttää ne myös omille lapsilleni. Myös Pohjois-Norja houkutteli, ja kesäloman päätyttyä aloin suunnitella innolla syyslomaa.
Nyt ehtii vielä hyvin varata majoituksen ja autojunan, mutta mitä lähemmäs lokakuu tulee, sitä vähemmän vaihtoehtoja on. Minä suunnittelin ensin viikon mittaista Lapin kiertoajelua ja tarkastelin majoitusvaihtoehtoja ihan kaikkialta. Ajatuksena oli aloittaa Norjasta ja valua sieltä alaspäin. Norjassa olisi ollut monentasoista ja -hintaista majoitusta tarjolla. Aivan Pohjois-Suomessa majoitusvaihtoehtoja oli kuitenkin vähemmän ja ne olivat kalliita. Sen sijaan laskettelukeskuksissa on hyvin mökkejä tarjolla sesongin ulkopuolella. Minua ei houkuttanut ajaa joka päivä pitkiä matkoja, ja koronatilannekin alkoi näyttää epävarmalta, joten lopulta muutin suunnitelmaani radikaalisti.
Valitsin kotipesäksemme Pyhätunturin. Löysin sieltä mukavan mökin, ja totesin, että voimme tehdä sieltä päiväretkiä tunturiin, saamelaisalueelle ja Pelkosenniemelle. Päätimme tehdä paluumatkan rauhalliseen tahtiin, ja varasin loppuviikosta yhden yön Ranualta - teinien toiveesta lasi-iglusta.
Lähdimme syyslomallemme sunnuntai-iltana Pasilan autojuna-asemalta. En ole aiemmin kokeillut autojunaa, mutta yhden kerran perusteella voin suositella sitä kaikille Lapin-matkaajille. Auton ajaminen junaan oli paljon helpompaa kuin kuvittelin - ja paljon helpompaa kuin sen ajaminen vaikka laivaan. Juna oli siisti ja valitettavasti tässä uudemmassa mallissa oli vain kahden hengen hyttejä. Jouduin siis laittamaan teinit yhteen hyttiin ja nukkumaan itse toisessa. Voi minua raukkaa! Siltikin katsoimme elokuvaa ja söimme eväät yhdessä. Yritin vetäytyä yöpuulle melko aikaisin, mutta Tampereella junaan tulijat vähän häiritsivät iltaani. Mutta kun vaunu oli rauhoittunut, nukuin älyttömän hyvin koko yön. Ei tarvinnut nousta kesken yön vessaan, mutta jos olisi tarvinnut, se olisi ollut ihan vieressä - varhainen varaaja saa mieleisensä hytin!
Aamulla saavuimme Rovaniemelle. Raikas, melkein pakkaselle kurottava ilma herätti meidät hyvin, kun jouduimme hetken ajan odottamaan autovaunujen siirtoa oikealle raiteelle. Itse auton ajo ulos sujui taas helposti ja nopeammin kuin olin ajatellut. Kun olimme kaikki päässeet auton lämpöön, oli aika suunnata aamupalalle. Olin kysellyt Rovaniemeltä kotoisin olevalta ystävältä aamiaispaikkavinkkejä, ja yksi niistä oli Hostel Cafe Koti, joka on aivan Rovaniemen keskustassa. Aamiainen oli hinta-laatusuhteeltaan erinomainen: 8,80 eurolla sai kaiken, mitä hotelliaamiaiselta voi toivoa (jos ei toivo pekonia).
Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan pohjoista kohti. Ensimmäinen varikkokäynti tehtiin Kemijärvellä, joka oli lapsuudessani se iso kaupunki, johon mentiin ostamaan vaatteita tai uimakouluun. En löytänyt uimahallia eikä kylänraitti näyttänyt kuin aavistuksen verran tutulta, mutta ABC tästäkin kylästä löytyi, ja me hyödynsimme sen palveluita. Kemijärven jälkeen ajoimme Pelkosenniemelle. Se on nykyään varsin pieni ja näivettynyt kyläpahanen, mutta ainakin paikat olivat tuttuja ja hyvin samannäköisiä kuin lapsuudessakin. Esittelin lapsille ensimmäisen kouluni (joka ei enää ole koulu, vaan koulu löytyy entisen pankin yläkerrasta), päiväkodin ja jääkiekkokaukalon, jossa opin luistelemaan. Sitten suuntasimme kirkonmäelle. Kirkonportaat, joilla lapsena oli leikitty hotellia, olivat matalammat kuin muistin, samoin yllättävän pieni oli vanhan kirkkoherranviraston portaiden edessä oleva valtava, laakea kivi, joka sai leikeissämme olla Hopeajärvi (Laura Ingalls Wilderin kirjoista). Vanhoilla kotikonnuilla kiertely oli nostalgista, mutta se oli hyvin nopeasti ohi, koska eipä se kirkonmäki niin kovin suuri ollut. Jännittävintä oli päästä sisälle seurakuntataloon, joka vastasi hyvin lapsuuteni muistoja.
Pelkosenniemi-kiertoajelu oli ohi nopeammin kuin olin ajatellut, joten meillä oli hyvin aikaa käydä Suvannon kylässä, jonne muistan lapsena menneeni monta kertaa lossilla. Lossin tilalle on tullut silta, mutta koska kylä on yksi harvoja lappilaisia kyliä, joita ei poltettu, siellä voi ihailla vanhaa rakennuskantaa. Kylästä on myös tehty audio-opas, josta kuuntelimme kummitusjuttuja ja muita tarinoita, kun ajelimme raittia pitkin. Suvannossa pääsimme myös Lapin tunnelmaan siinäkin mielessä, että näimme kymmeniä poroja, jotka vaelsivat tiellä, kun ajoimme vanhaan lossirantaan ihailemaan ikivanhaa lossia ja lukemaan infotauluja.
Suvannon jälkeen oli aika lähteä Pyhätunturille. Matkalla piipahdin Kairosmajalla, jossa lapsena vietin monet joulu- ja juhannusjuhlat. Mielenkiintoista oli huomata, että samaan aikaan, kun jotkin asiat muisti täydellisesti, oli joissain toisissa asioissa muisti täydentänyt aukkoja ihan väärällä tavalla - esimerkiksi en todellakaan muistanut, että Kairosmajan ja järvenrannan välillä oli isohko autotie, vaan olin varma, että me lapset olimme saaneet mellestää ihan oman halumme mukaan. Tai no, 80-luvulla oli kyllä mahdollista, että pikkulapsetkin ylittivät autotietä omin päin juuri niin paljon kuin halusivat.
Ensimmäinen päivä oli puolessa ja monta kohdetta listalta jo ruksittu. Mökkiin pääsisimme vasta iltapäivällä. Seuraavaksi kävimme Pyhätunturin Luontokeskus Naavassa saamassa kokonaiskuvaa Pyhän alueesta, keräsimme kasan karttoja mukaamme ja söimme pienen lounaan. Eihän siihenkään kauaa mennyt, joten tein ex tempore -päätöksen, että lähtisimme vielä luontopolulle. Vaihdoimme autoiluvarusteet erävermeisiin ja lähdimme etsimään tunturin kupeesta polkua, joka veisi veidät aapasuolle. Onneksi menimme - syksyinen luonto oli henkeäsalpaavan kaunis ja tältä polulta saimme matkan upeimmat kuvat.
Kun pääsimme takaisin autolle, olimme kaikki aivan poikki, mutta vihdoin pääsimme mökkiimme. Se oli loistopaikalla, aivan tunturin kupeessa ja kivenheiton päässä palveluista. Ainoa miinuspuoli oli kattoremontti, joka alkoi meidän vierailumme aikana. Minä heräsin aamuisin katolla kolisteleviin ukkoihin, teinit eivät. Mökin omistaja oli meihin kyllä yhteydessä jo ennen kuin remontti alkoi ja tarjosi sekä mahdollisuutta vaihtaa toiseen mökkiin tai viipyä yhden ylimääräisen yön. Valitettavasti aikataulu ei joustanut niin, että olisimme voineet jatkaa lomaamme, enkä minä halunnut saunatonta mökkiä, mutta eipä tuo remppa meitä juurikaan häirinnyt. Päivät olimme reissussa, ja iltaisin mökissä oli viihtyisä laittaa ruokaa, katsoa leffoja ja saunoa.
Talvi pääsi yllättämään etelän autoilijan. Helsingissä oli lämmintä, kuivaa ja aurinkoista lokakuussa. Tiedostin kyllä, että Lapissa on viileämpää, mutta ei tullut mieleenkään, että reissulla saattaisi sataa lunta. Toisena matkapäivänä päätimme lähteä road tripille Inariin, koska seuraavaksi päiväksi oli luvassa epävakaista säätä. Pelkosenniemeltä on Inariin 255 km, mutta eihän se Lapissa ole matka eikä mikään, vai mitä? Lähdimme aamupalan jälkeen liikkeelle, poikkesimme katsomaan Sodankylän vanhaa puukirkkoa ja köröttelimme sen jälkeen koko matkan yhdellä istumalla.
Maisemat olivat päätähuimaavat. En yhtään ihmettele, miksi kaikki haluavat Saariselälle. Sellaiseen kyllä oli vaikea olla kiinnittämättä huomiota, että kaikki joet tulvivat yli äyräidensä, koska ne oli valjastettu vesivoiman käyttöön. Tällaista en muista lapsuuteni Lapista, ja se sai minut pitämään autossa pitkiä monologeja vesivoiman näennäisestä eettisyydestä ja saamelaisalueiden hyväksikäytöstä. Ensimmäisen puheen jälkeen lapset eivät arvostaneet paasaustani.
Inarissa kohteenamme oli saamelaismuseo Siida, jonka näyttelyt olivat kiinnostavia. Entistä kiinnostavampi se lienee siinä vaiheessa, kun ulkoalueiden kunnostus tulee valmiiksi. Luulin etukäteen, että Inarissa olisi paljon ravintoloita, joista valita, mutta suurin osa oli menossa kiinni siinä vaiheessa, kun me halusimme ruokaa. Päädyimme keskustan PaPaNa-baariin, jonka ruuat olivat ihan hyvät, mutta miljöö... kamala...n... persoonallinen. Toimisi varmaan paremmin yöllä pimeässä ja pienessä tuiterissa.
Kotimatkalla pieni lumikuuro yllätti kesärenkailla liikkuvan Yariksemme, mutta tiet pysyivät sulina, joten lumi oli lähinnä eksoottista. Seuraavana aamuna herätessämme maassa oli lunta, mutta se suli nopeasti pois, joten lähdimme Luostolle kiertämään luontopolkua. Ukko-Luoston reittiä kehutaan helpohkoksi, mutta meille se oli ihan reipasta liikuntaa. Tunturissa tuuli ja tuli kylmä, rinteissä hiki virtasi.
Torstaina lähdimme etelää kohti, tosin ensin vain Rovaniemelle ja napapiirille. Pyörimme ja pällistelimme Joulupukin pajakylässä. Joulupukki oli tauolla, joten emme jaksaneet odottaa. Poroaitaukseen oli pitkä jono, joten emme jaksaneet odottaa. Tosi moni kauppa oli kiinni, joten emme päässeet tuhlaamaan rahojamme. Sitä Rooseveltille rakennettua mökkiä kävimme sentään kurkkaamassa. Ajelimme keskustaan, kiersimme siellä muutaman nähtävyyden ja menimme syömään Chico'siin. Tällä reissulla jäivät siis kaikki gourmetelämykset väliin - lukuunottamatta jäätävän kallista poron kuivalihaa, jota testasimme yhtenä iltana sipsien sijaan. Ei ollut erityisen vörtti.
Kun ilta alkoi pimetä, meitä alkoi palella. Yritimme lisätä lämpöä - tuloksetta - ja keittää teetä - en saanut kaasuliettä toimimaan. Sisäinen Karenini hiiltyi ja lähti vastaanottoon kysymään, olisiko asialle jotakin tehtävissä. Meille selvisi, että juuri tämän iglun lämmitys ei toimi. Hämärässä raahasimme tavaramme toiseen igluun, ja se kannatti: ihana lämpö valtasi iglun saman tien. Kun ilta kääntyi yöksi, aloimme saada rahoille vastinetta. Tähtitaivasta oli upea katsella sängyssä makoillen - varsinkin kun niitä tähtiä näkyi Ranualla huomattavasti enemmän kuin Helsingin seudulla. Valitettavasti emme nähneet revontulia kovasta odotuksesta huolimatta. Juttelin seuravana aamuna paikan isännän kanssa, joka kertoi, että edellisenä yönä revontulia olisi ollut. Ei se mitään, nyt meillä on hyvä syy matkustaa pohjoiseen uudestaankin. Arctic Guesthousen tilat eivät olleet erityisen siistit, joten jos haluat yöpyä täällä, iglu on hyvä vaihtoehto. Voin myös kertoa laajaa hintavertailua tehneenä, että tämä oli halvin iglu, jonka löysin. Myös aamiainen on hinta-laatusuhteeltaan varsin ok.
Ranualta suuntasimme vielä Ouluun, jossa kävimme katsomassa Toripolliisia ja kahvilla. Sitten ajelimme rauhassa etelää kohti. Matkalla esittelin teineille oman lapsuuteni eksoottisen pysähdyspaikan Vaskikellon ja parisataa kilometriä myöhemmin jo entuudestaan tutun Vaajakosken Pandan tehtaanmyymälän. Syysloman viimeisiksi päiviksi parkkeerasimme Jämsään.
Hintoja
- Autojuna Pasila-Rovaniemi (3 henkeä) 351 e
- Mökki Pyhätunturilla 3 yötä 246 e
- Yöpyminen lasi-iglussa Ranualla ja kolme aamiaista 300 e
- Museo Inarissa - aikuiset 8 e, alennusryhmät 7 e, 7-17-vuotiaat lapset 4 e, alle kouluikäiset ilmaiseksi, samoin Museokortilla ilmainen sisäänpääsy
Kommentit
Lähetä kommentti